SM-kisojen välieräpelaajat selvillä

Lauantaina klo 10.00 alkaen pelattiin SM-kisojen puolivälieräottelut. Jatkoon menijät ovat nyt selvillä.

Aamu alkoi miesten kaksipeleillä, jonka jälkeen nähtiin naisten kaksinpeliottelut ja myöhemmin vielä kaikki nelinpelisarjat.
Päivä jatkuu välierien merkeissä klo 16.00.

Miesten kaksinpelin puolivälierät

Miesten kaksipeleissä saatiin heti tiukkaa vääntöä, kun ykkössijoitettu Eetu Heino kohtasi 5/8 sijoitetun Anton Kaistin. Ottelu venyi lopulta kolmeen erään. Ensimmäinen erä päättyi tasaisen kamppailun jälkeen Kaistin eduksi 25-23. Heino tasoitti erävoitot 1-1, ottamalla toisen erän nimiinsä luvuin 21-16. Viimeinen erä oli tahtojen taistelu ja kumpikin pelaaja johti erää vuorollaan. Tällä kertaa Heino piti pintansa ja vei kolmannen erän 21-17 edeten välieriin.

Tasainen taisto nähtiin myös hallitsevan mestarin Kalle Koljosen ja 5/8 sijoitetun Henri Aarnion välillä. Ensimmäinen erä meni niukasti Koljosen nimiin 26-24. Toinen erä jatkui tiukkana, mutta ottelu kääntyi kuitenkin Koljosen eduksi, kun hän otti myös toisen erän nimiinsä lopulta luvuin 21-18.

Miesten kaksinpelien puolivälierätulokset:

Kasper Lehikoinen – Arto Lahtinen, 21-13, 22-20
Iikka Heino  – Valtteri Nieminen ,16-21, 21-10, 21-11
Kalle Koljonen – Henri Aarnio, 26-24, 21-18
Eetu Heino – Anton Kaisti, 23-25, 21-16, 21-17

 

Naisten kaksinpelin puolivälierät

Naisten puolivälierät pääsi korkkaamaan kisojen ykkössijoitettu Airi Mikkelä, joka sai vastaansa Anna Paavolan. Paavola haastoi todella hienosti ottaen ensimmäisen erän nimiinsä 22-20 . Mikkelä kiristi kuitenkin otettaan ja voitti kaksi seuraavaa erää 21-13, 21-7 edeten ottelun voittajana välieriin.

Hallitsevaa Suomen mestaria Nanna Vainiota puolivälierissä lähti haastamaan Inalotta Suutarinen. Vainio oli lopulta parempi numeroin 21-15, 21-14.

Naisten kaksinpeleissä nähtiin erittäin mielenkiintoinen taisto Jenny Nyströmin ja Sonja Pekkolan välillä. Pekkola veti lopulta pidemmän korren voittaen ottelun 21-18, 21-10.

Naisten kaksinpelin puolivälierien tulokset:
Elina Niiranen – Noora Ahola, 21-13, 21-13
Airi Mikkelä – Anna Paavola, 20-22, 21-13, 21-7
Sonja Pekkola – Jenny Nyström, 21-18, 21-10
Nanna Vainio – Inalotta Suutarinen, 21-15, 21-14

 

Miesten nelinpelin puolivälierät

Ammattisulkapallouransa äskettäin lopettanut Ville Lång kohtasi parinsa Pekka Ryhäsen kanssa puolivälierissä miesten nelinpelin kakkossijoitetun parin Oskari Larkimo/Tuomas Nuorteva. Ensimmäinen erä meni selkeästi Långille ja Ryhäselle 21-9. Kakkossijoitetut Larkimo ja Nuorteva joutuivat lopulta taipumaan myös toisessa erässä niukasti 22-20 mikä tarkoitti sitä, että Lång ja Ryhänen jatkoivat voittajina välieriin.

Miesten nelinpelin ykkösijoitetut Henri Aarnio ja Ilkka Heino kohtasivat Jesse Lehtimäki ja Valtteri Niemisen. Peli oli vauhdikas ja täynnä pitkiä palloralleja. Lehtimäen ja Niemisen hienosta painostuksesta huolimatta Aarnio ja Heino nappasivat otteluvoiton kahdessa erässä 21-18, 21-10.

Miesten nelinpelin puolivälierien tulokset:
Ville Lång/Pekka Ryhänen – Oskari Larkimo/Tuomas Nuorteva, 21-9, 22-20
Mika Köngäs/Arto Lahtinen – Justus Kilpi/Anton Monnberg, 21-17, 21-13
Kalle Koljonen/Julius Pfaler Von – Roni Lyytinen/Eemi Seppälä, 21-11, 21-15
Henri Aarnio/Iikka Heino – Jesse Lehtimäki/Valtteri Nieminen, 21-18, 21-10

 

Naisten nelinpelin puolivälierät

Aikaisemmin tänään kaksinpelissä kohdanneet Jenny Nyström ja Sonja Pekkola pääsivät nyt yhdistämään voimansa nelinpelikentällä ja saivat vastaansa Maija Krzywackin ja Inalotta Suutarisen. Nyströmin ja Pekkolan yhteistyö toimi mallikkaasti ja ottelu päättyi heidän edukseen 21-14, 21-19.

Naisten nelinpeleissä nähtiin yllättäjät, kun kakkossijoitetut Tuuli Härkönen ja Anna Paavola ottivat puolivälierissä mittaa parivaljakosta Riikka Sinkko/Noora Virta.  Pieneksi yllätykseksi Sinkko ja Virta olivatkin vahvempia voittaen suoraan kahdessa erässä 21-9, 21-9.

Kahdessa muussa ottelussa nähtiin tasaväkistä vääntöä ja kumpikin ottelu venyi kolmieräiseksi mittelyksi. 3/4 sijoitetut Noora Ahola ja Linnea Vainula joutuivat taipumaan lopulta Heini Ihalaiselle ja Salla Urpelalle. Myöskin 3/4 sijoitetut Hanna Karkaus ja Johanna Luostarinen sen sijaan pitivät pintansa ja voittivat Viola Lindbergin ja Maria Mattilan tiukan taiston jälkeen.

Naisten nelinpelin puolivälierien tulokset:
Riikka Sinkko/Noora Virta – Tuuli Härkönen/Anna Paavola, 21-9, 21-9
Jenny Nyström/Sonja Pekkola – Maija Krzywacki/Inalotta Suutarinen, 21-14 21-19
Heini Ihalainen/Salla Urpela – Noora Ahola/Linnea Vainula, 12-21, 21-18, 21-12
Hanna Karkaus/Johanna Luostarinen – Viola Lindberg/Maria Mattila, 23-21, 19-21, 21-19

   

 

Sekanelinpelin puolivälierät

Ville Lång ja Riikka Sinkko pudottivat eilen jatkosta sekanelinpelin sijoille 3/4 sijoitetut Noora Aholan ja Oskari Larkimon. Tänään vastaan asettuivat Mika Köngäs ja Elina Niiranen. Lång ja Sinkko jatkoivat vahvaa otettaan ja etenivät välieriin luvuin 22-20, 21-17.

Naisten nelinpelissä Sonja Pekkolan kanssa välieriin edennyt Jenny Nystöm lähti hakemaan välieräpaikkaa myös sekanelinpelistä parinaan Anton Kaisti.  Tehoduon ote ei herpaantunut vaan Jesper Von Hertzen ja Sanni Rautala kaatuivat suvereenisti 21-9, 21-13.

Sekanelinpelin puolivälierien tulokset:
Ville Lång/Riikka Sinkko – Mika Köngäs/Elina Niiranen, 22-20, 21-17
Anton Kaisti/Jenny Nyström – Jesper Von Hertzen/Sanni Rautala, 21-9, 21-13
Julius Pfaler Von/Tuuli Härkönen – Lauri Nuorteva/Linnea Vainula, 21-13, 21-12
Tuomas Nuorteva/Sonja Pekkola – Eemi Seppälä/Heini Ihalainen, 21-12, 21-13

 

 

Kuvat: Osiiris Kontio

Yhteistyössä
Rio kumppanit