Sulkapallon SM-kisat pelataan ensi viikonloppuna ja pelaajakattaus on jännittävä!

Vantaan Energia areenalla 1.-3.2 miteltävissä kisoissa on näköpiirissä kovaa vääntöä. Yllätyspaluun SM-kentille tekevä Ville Lång hakee paikkaa pääkisaan perjantain karsinnasta, jossa hän pelaa sekä miesten kaksinpeliä että nelinpeliä parinaan Pekka Ryhänen.

-Paluuta kansainvälisille kentille ei ole tulossa. Olen nyt vähän treenaillut, niin ajattelin tulla koittamaan singeliä myös. Pahin vastustajani SM-kisoissa on hieman muuttunut entisestä. Ennen SM-kisoissa olin itseni pahin vastustaja. Nykyään kaikki, ketkä kisoihin pääsee ja kaikki muutkin on pahoja! Tuplassa viimeksi poistuttiin voittajina, eiköhän se ole tavoite myös tänä vuonna. Singelissä mennään peli kerrallaan, niin kuin aina ennenkin urani aikana, Ville Lång kommentoi.

Ville on aktiiviuransa jälkeen siirtynyt valmentamaan Ruotsiin Skogås Badminton Klubbeniin.

Mestaruustaistossa nähdään myös kaikki hallitsevat mestarit Airi Mikkelä, Kalle Koljonen, Henri Aarnio, Iikka Heino, Jenny Nyström, Sonja Pekkola ja Anton Kaisti. Parit ovat nelinpeliä pelaavilla menneet aivan uusiksi sitten viime kerran, ainoastaan Heino ja Aarnio pelaavat yhdessä.

Tokyo Team -pelaajat Eetu Heino ja Kalle Koljonen osallistuvat kaksinpelin lisäksi nelinpeliin parina. Jenny Nyströmin parina nähdään Mathilda Lindholm. Sonja Pekkola pelaa kaksinpelin hallitsevan mestarin Airi Mikkelän kanssa nelinpeliä. Anton Kaistin pari on viime vuonna naisten kaksinpelin finaaliin edennyt Inalotta Suutarinen.

Sulkapallon Valmennuskeskuksen päävalmentaja Anu Nieminen on 22. voitolla eniten Suomen mestaruuksia saavuttanut sulkapalloilija kautta aikojen. Hän valmentaa kaikkia edellä mainittuja pelaajia viikoittain.

-SM-kisat on valmentajalle mielenkiitoinen välietappi sen näkemiseen, missä pelaajat ovat suhteessa toisiinsa ennen olympiakarsintakauden alkua. Uudet nelinpeliparit hakevat varmasti vielä yhteistä säveltä, joten yllätyksiäkin voi olla luvassa, Anu Nieminen kertoo.

Sulkapallon SM-kisat Vantaan Energia areenalla 1.-3.2.

Pelaajat pelimuodoittain https://sm.sulkapallo.fi/kisainfo/osallistujat/

Aikataulu https://sm.sulkapallo.fi/kisainfo/aikataulu/

 

Yhteistyössä